Pari vuotta sitten maalattiin makkaria jotta saataisiin uutta ilmettä sinne. No tulihan sitä, valitettavasti ei ihan sitä mitä toivottiin. Väri oli kyllä täsmälleen sitä mitä värikartta antoi ymmärtää, mut isolla seinäpinnalla vaaleanruskeasta tulikin sinapinkeltainen. Eli kattokaa HYVIN HYVIN tarkkaan eri valoissa niitä saatanan värikarttoja, ja pyytäkää puoleen seinän kokoisia mallikappaleita mukaan että näätte totuuden.
No tosiaan, pari vuotta meni kun ei jaksettu tehdä asialle mitään. Nyt sit emännän innoittaman päätettiin maalta sinapinkeltainen piiloon, korvata se jollain pehmeällä valkoisella. Enkä nyt tarkoita että huoneesta tulisi pehmustettu huone kaltaiselleni hullulle :). Projekti alkoi, huone tyhjennettiin ja päätettiinpä samaan syssyyn vaihtaa makkari ja tietokonehuone päikseen
Eli ex-makkari, tulevatietokonehuone sai uuden hienon valkoisen värin pintaan. Olin jo iloinen kun paukuttelin listat seinään, "Jee, remppa valmis!". Käytiin siinä sitten naapurissa kaverilla kylässä kun oli siihen juuri muuttanut, ihasteltiin ihanaa kämppää. Päästiin kotiin, katsottiin makkarin lattiaa, yli 20v vanhaa muovimattoa, ja totesimme että eiköhän sekin vaihdeta, joten päätimme että laminaattia pintaan! No seuraavana päivänä mä tajusin että ollaanhan me aiemmin puhuttu joskus kaappien vaihdoista ku ne o rumat ja vanhat... no nehän täytyy ny sit tietenkin vaihtaa samaan syssyyn että saadaan lattia niidenkin alle.
Noh, projektia on nyt tehty sit kuin Iisakin kirkkoa, hitaasti ja hartaasti. Vanha kaappi on purettu ja raahattu rappukäytävään odottamaan kyytiä viimeiseen lepopaikkaansa, haaveissa olisi saada laminaatit tän viikon aikana lattiaan, katsotaan miten käy... Kauhulla odotan saadaanko jouluksi valmiiksi kun toinenkin huone odottaa samaa operaatioo.
Jos harkitsette pientä pintaremonttia niin unohtakaa koko juttu. Tehkää suosiolla kaikki kerralla ja SUUNNITELKAA etukäteen! Paljon mukavampi rempata niin.
torstai 30. syyskuuta 2010
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Naapurit, tuo ihanan monimuotoinen laji
Jokainen kerrostalossa asunut, tietää mistä puhun! Saattaapa näitä olla rivitaloissakin, mistäpä minä tuota tiedän, puhunkin vain omista kokemuksistani.
Mulla on kaksi aivan superihanaa naapuria! Heidän kanssaan voi jäädä rappukäytävässä juttelemaan pitkätkin tovit, voin käydä istumassa viikonloppuisin iltaa muutaman oluen kera. Joskus jopa puolen päivän aikaan terassilla :D. Eivätpä he tätä lue, ja vaikka tänne eksyisivät, niin tuskin tietäisivät että heitä juuri ylistän :).
Mutta on mulla yläkerrassa sellainenkin naapuri, joka ei edes tervehdi! Alkuunsa kun muutettiin, yli puoli vuotta tervehdin tuttavallisesti portaissa ja pihassa, mutta ei sanan sanaa! Katse kääntyy aina poispäin, ja askel kiihtyy, ihan kuin leijonaa juoksisi karkuun. Rappukäytävässä ollessani, kuten tänään ravasin edestakas kun kannoin tavaraa, kuulin useasti kuinka ovi kävi yläkerrassa, ja meni takaisin kiinni, kun ei uskaltautunut samaan aikaan käytävään. Joskus uskaltaudutaan rappukäytävään odottamaan josko kulkija menee sisään! Aina kun tämä tilanne on käynyt, olen uteliaana kurkannut ovisilmästä ja samainen naapurihan se sieltä hiipii aina yhtä vihaisen näköisenä!
Olen pohtinut tätä jo kohta viisi vuotta, enkä vieläkään ole saanut järkevää selitystä aikaiseksi. Aluksi pidin häntä erakkona, vanhanapiikana. Mutta sitten huomasin että viikonloppuisin hänen luokse tulee aina sama mies! Vaatteista ja kulkupelistä päätellen armeijassa töissä, oletettavasti kauempana kun ei arkisin näy. Eli erakko ainakin pois suljettu. Sitten mietin olisikohan hän vain mykkä... Mutta se ei ole vieläkään selvinnyt. Kovasti tahtoisin tietää mikä ihmisestä on tuollaisen tehnyt, minä se en ainakaan ole koska heti ekasta päivästä alkaen ollut tuollainen. Naapureilta en ole vielä(kään) kehdannut kysyä, edes näiltä kahdelta mukavalta.
No neljäntenä rappuun mahtuu vielä lähes kuuro mummo, joka ei yksinään liiku ulos asunnosta. Viidentenä perinteinen teinipariskunta, joilla tuntuu olevan bileitä aika tiuhaan. Onneksi talon äänieristys on erinomainen, joten rappukäytävää pidemmälle eivät metelit kantaudu.
Lopuksi lisään vielä toisesta rapusta surullisenkuuluisan naapurikyylän, jolla ei ole omaa elämää. Päivät pitkät kyttäilee vain ikkunasta kadulle ja jättää lappuja autojen ikkunoihin, mikäli hänen mielestään on pysäköity virheellisesti. Emäntäkin sai yhden lapun jossa olisi pitänyt opetella liikennemerkkien tuntemusta. Kyllähän me tiedetään jo mikä on pysäköintkieltomerkki, mutta meidän tietojemme mukaan kielto alkaa vasta merkin jälkeen, mikäli ei toisin ilmoiteta :). Ilmeisesti naapurin mielestä kielto koskee niin isoa aluetta jolta merkki on nähtävissä.
Mutta kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen! Nämä kaksi ihanaa kompensoivat ihan ongelmitta kaiken muun negatiivisen :).
Mulla on kaksi aivan superihanaa naapuria! Heidän kanssaan voi jäädä rappukäytävässä juttelemaan pitkätkin tovit, voin käydä istumassa viikonloppuisin iltaa muutaman oluen kera. Joskus jopa puolen päivän aikaan terassilla :D. Eivätpä he tätä lue, ja vaikka tänne eksyisivät, niin tuskin tietäisivät että heitä juuri ylistän :).
Mutta on mulla yläkerrassa sellainenkin naapuri, joka ei edes tervehdi! Alkuunsa kun muutettiin, yli puoli vuotta tervehdin tuttavallisesti portaissa ja pihassa, mutta ei sanan sanaa! Katse kääntyy aina poispäin, ja askel kiihtyy, ihan kuin leijonaa juoksisi karkuun. Rappukäytävässä ollessani, kuten tänään ravasin edestakas kun kannoin tavaraa, kuulin useasti kuinka ovi kävi yläkerrassa, ja meni takaisin kiinni, kun ei uskaltautunut samaan aikaan käytävään. Joskus uskaltaudutaan rappukäytävään odottamaan josko kulkija menee sisään! Aina kun tämä tilanne on käynyt, olen uteliaana kurkannut ovisilmästä ja samainen naapurihan se sieltä hiipii aina yhtä vihaisen näköisenä!
Olen pohtinut tätä jo kohta viisi vuotta, enkä vieläkään ole saanut järkevää selitystä aikaiseksi. Aluksi pidin häntä erakkona, vanhanapiikana. Mutta sitten huomasin että viikonloppuisin hänen luokse tulee aina sama mies! Vaatteista ja kulkupelistä päätellen armeijassa töissä, oletettavasti kauempana kun ei arkisin näy. Eli erakko ainakin pois suljettu. Sitten mietin olisikohan hän vain mykkä... Mutta se ei ole vieläkään selvinnyt. Kovasti tahtoisin tietää mikä ihmisestä on tuollaisen tehnyt, minä se en ainakaan ole koska heti ekasta päivästä alkaen ollut tuollainen. Naapureilta en ole vielä(kään) kehdannut kysyä, edes näiltä kahdelta mukavalta.
No neljäntenä rappuun mahtuu vielä lähes kuuro mummo, joka ei yksinään liiku ulos asunnosta. Viidentenä perinteinen teinipariskunta, joilla tuntuu olevan bileitä aika tiuhaan. Onneksi talon äänieristys on erinomainen, joten rappukäytävää pidemmälle eivät metelit kantaudu.
Lopuksi lisään vielä toisesta rapusta surullisenkuuluisan naapurikyylän, jolla ei ole omaa elämää. Päivät pitkät kyttäilee vain ikkunasta kadulle ja jättää lappuja autojen ikkunoihin, mikäli hänen mielestään on pysäköity virheellisesti. Emäntäkin sai yhden lapun jossa olisi pitänyt opetella liikennemerkkien tuntemusta. Kyllähän me tiedetään jo mikä on pysäköintkieltomerkki, mutta meidän tietojemme mukaan kielto alkaa vasta merkin jälkeen, mikäli ei toisin ilmoiteta :). Ilmeisesti naapurin mielestä kielto koskee niin isoa aluetta jolta merkki on nähtävissä.
Mutta kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen! Nämä kaksi ihanaa kompensoivat ihan ongelmitta kaiken muun negatiivisen :).
tiistai 28. syyskuuta 2010
Ei. Mitä se tarkoittaa ja miten se lausutaan...
Joskus on niitä hetkiä kun miettii miksi ihmiset sanovat Ei, ja kuinka ihmiset onnistuvat sen sanomaan. Eilen oli sellainen hetki, ja se toistui tänäänkin. Siitä huolimatta vaikka en osannut sanoa Ei, mua ei harmita yhtään. Silti välillä mietityttää että miksi en sanonut Ei.
Perjantaista alkaen olen siis pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu olen ollut jo pidempään. Molemmista tehtävistä olen ylpeä, ja haluan onnistua niissä parhaani mukaan. Se miten niihin ajauduin, olkoon toissijaista. Se että mitä olisi tapahtunut jos olisin sanonut Ei? Yhdestä asiasta olen ainakin varma, kukaan mua parempi ei niihin tehtäviin olisi tullut :).
Mutta miksi yleensä en osaa sanoa Ei, johtuu luultavasti vain siitä, että pelkään sen aiheuttamaa mielipahaa. Koska jos joku pyytää jotain, niin yleensähän sitä toinen haluaa, ja sen kieltäminen pahoittaa toisen mielen. Tai näin ainakin mun pääni sanoo. En mä itsekkään kuitenkaan masennu, vaikka mulle Ei sanotaankin välillä.
Sinä päivänä kun osaan sanoa Ei, kerron siitä heti!
Perjantaista alkaen olen siis pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu olen ollut jo pidempään. Molemmista tehtävistä olen ylpeä, ja haluan onnistua niissä parhaani mukaan. Se miten niihin ajauduin, olkoon toissijaista. Se että mitä olisi tapahtunut jos olisin sanonut Ei? Yhdestä asiasta olen ainakin varma, kukaan mua parempi ei niihin tehtäviin olisi tullut :).
Mutta miksi yleensä en osaa sanoa Ei, johtuu luultavasti vain siitä, että pelkään sen aiheuttamaa mielipahaa. Koska jos joku pyytää jotain, niin yleensähän sitä toinen haluaa, ja sen kieltäminen pahoittaa toisen mielen. Tai näin ainakin mun pääni sanoo. En mä itsekkään kuitenkaan masennu, vaikka mulle Ei sanotaankin välillä.
Sinä päivänä kun osaan sanoa Ei, kerron siitä heti!
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Dementia...
Miten voi muisti olla jollain näin huono kuin mulla. sitä voin vain ihmetellä, kunnes taas unohdan sen miten huono muisti mulla on ja yllätän itseni uudestaan unohtamalla jotain.
En nyt ala tästä tarinoimaan mitään romaania, vaikka aineksia siihen olisi. Tänään vain sain taas muistutuksen että pääni on laho. Perjantaina oltiin soiteltu yhdestä asiasta, lupasin tulla jos ehdin, mutta viimeistään maanantaina. No tänään aamukahvipöydässä työtoveri kyseli että onko mun pitänyt käydä paikassa X. No joinpa kahvit ja menin sit samoin tein etten taas unohtaisi :).
Mutta parhaimmat naurut ja vittuilut saan edelleenkin Lidliin menosta... Itse ehdotin sinne menemistä kun autoiltiin, matkaa risteykseen oli ehkä 200m. No kun olin ajanut risteyksestä ohi niin emäntä sitten kysymään että eikö me mennäkkään sinne Lidliin. Miten ihminen voi tuossa ajassa unohtaa asian, jota itse ehdottaa?! Kauhulla odotan paheneeko tämä vain iän myötä, ja kuinka dementoitunut olen 60v iässä, jos niin pitkään onnistun itseni hengissä pitämään. Pitäkää peukkuja, älkääkä suuttuko jos unohdan joskus jotain!
En nyt ala tästä tarinoimaan mitään romaania, vaikka aineksia siihen olisi. Tänään vain sain taas muistutuksen että pääni on laho. Perjantaina oltiin soiteltu yhdestä asiasta, lupasin tulla jos ehdin, mutta viimeistään maanantaina. No tänään aamukahvipöydässä työtoveri kyseli että onko mun pitänyt käydä paikassa X. No joinpa kahvit ja menin sit samoin tein etten taas unohtaisi :).
Mutta parhaimmat naurut ja vittuilut saan edelleenkin Lidliin menosta... Itse ehdotin sinne menemistä kun autoiltiin, matkaa risteykseen oli ehkä 200m. No kun olin ajanut risteyksestä ohi niin emäntä sitten kysymään että eikö me mennäkkään sinne Lidliin. Miten ihminen voi tuossa ajassa unohtaa asian, jota itse ehdottaa?! Kauhulla odotan paheneeko tämä vain iän myötä, ja kuinka dementoitunut olen 60v iässä, jos niin pitkään onnistun itseni hengissä pitämään. Pitäkää peukkuja, älkääkä suuttuko jos unohdan joskus jotain!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)