keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Naapurit, tuo ihanan monimuotoinen laji OSA 2

Juuri kun luulen etteivät naapurini voisi olla ihanampia, niin heti luuloni kumotaan. Tarkennettakoon tässä että naapuri-käsite laajeni juuri naapurirappuihin, eli ihan oikeasta naapurista ei ole kyse, mutta olkoon sitten naapurusto. Tosin jos puhutaan naapurustosta niin sittenhän tarinaa riittää vielä lisää! Jos nyt vaan aika riittää niin kerron lisää muistakin oudoista, mutta tahdon kehua tässä taas paria perhettä.

Toinen on naapurirapussa asuva pariskunta, jotka ovat hankkineet koiranpennun. He ovat vain yksinkertaisesti älyttömän mukavia ja eläinrakkaat ihmiset ovat aina plussaa! Tulee useasti jäätyä pihassa juttelemaan ja rapsuttelemaan koiraa, samoinkuin meidän koirat saavat siinä "juttukaverin" :). Toinen kehuminen menee taas sitten toiseen suuntaan, josta löytyi remonttitaitoinen mies! Meidän "Iisakin kirkko" on kohdannut pieniä vastarintajoukkoja jalkalistojen muodossa, mutta apujoukot hoitivat homman kotiin! Vastapalvelukseksi jeesasin sitten naapuria tietokoneongelmissa :).

Mutta joo, turinoinnissa oli tässäkin välissä pitkä tauko, joten jätän ne seuraavaan osaan ne oudot naapurit muita rapuista :). Olen mä vain onnellinen!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kirkko, Raamattu ja sen tulkitseminen...

Nyt kun viikko on kohta vierähtänyt homoillasta ja Päivi Räsäsen kommenteista, niin keskustelua aiheesta on käyty jokapuolella. Ehkäpä siis on minun vuoroni tuoda oma mielipiteeni ja näkemykseni asioista kaikkien nähtäväksi.

Aloitetaan nyt ensinnäkin siitä että Valtio & Kirkko kulkevat käsi kädessä, mikä on minusta erittäin väärin. Kirkon pitäisi olla oma instituutionsa, jotta se voisi määrittää omat sääntönsä, jotka kuitenkaan eivät saa olla ristissä Suomen lain kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että niin kauan kun kirkko on osa valtiota, se ei saa syrjiä ketään! Sitten kun se on oma laitoksensa joka pyörii uskovien ihmisten lahjoitusten voimin, se saa pistää omat sääntönsä pystyyn, kieltää jäseniltään homouden, kieltää heidän vihkimisen kirkossa.

Mutta sitten tämä raamattu, jota kaikki uskovaiset siteeraavat pyhänä totuutena. Jotenkin näin ei-uskovana ihmisenä minua ihmetyttää tämä pyhä totuus, koska raamattuhan on kokoelma eri kirjoittajien tekstejä. Lisäksi raamatun sisältö on täysin valittua, sieltä on jätetty joitain osia pois. Tähän kun ympätään sekaan se, että raamatusta valitaan kohdat joita noudatetaan, ja kohdat joita ei noudateta. Tällä viittaan tähän viimeaikaiseen kohuun homoista: "”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko”; 3. Moos. 18:22". Valitettavasti tämä taitaakin olla ainut kohta Mooseksen kolmannessa kirjassa jota Päivi ja kumppanit haluavat noudattaa, vai miltä kuulostaisi seuraava? "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan 3. Moos. 20:9". Onkohan Päivin tytär todellakin niin kiltti ja rauhallinen ettei ole ikinä haukkunut suutuspäissään äitiään? Epäilenpä, mutta silti tyttö on hengissä.

Kyseisestä opuksesta löytyy paljon vastaavanlaisia kohtia, mutta miksi niistä ei puhuta? Miksi puhutaan vain homoudesta? Eiköhän olisi jo aika todellakin repiä kirkko irti valtiosta omaksi laitoksekseen, unohtaa kirkollisverot ja laittaa systeemi pyörimään vapaaehtoisvoimin, sitähän uskonto itsessään on. Ne jotka uskovat, ja haluavat että kirkko pysyy pystyssä, lahjoittakoon haluamansa summan kirkolle. Itse erosin kirkosta heti 18v täytettyäni ihan omista syistäni, mutta nyt näitä uskovaisten juttuja kuunnellessa olen entistäkin varmempi että tuolloin tein oikean ratkaisun.

Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää mitä Päivi tekisi jos oma tytär paljastuisikin homoseksuaaliksi...

torstai 30. syyskuuta 2010

Pientä pintaremonttia...

Pari vuotta sitten maalattiin makkaria jotta saataisiin uutta ilmettä sinne. No tulihan sitä, valitettavasti ei ihan sitä mitä toivottiin. Väri oli kyllä täsmälleen sitä mitä värikartta antoi ymmärtää, mut isolla seinäpinnalla vaaleanruskeasta tulikin sinapinkeltainen. Eli kattokaa HYVIN HYVIN tarkkaan eri valoissa niitä saatanan värikarttoja, ja pyytäkää puoleen seinän kokoisia mallikappaleita mukaan että näätte totuuden.

No tosiaan, pari vuotta meni kun ei jaksettu tehdä asialle mitään. Nyt sit emännän innoittaman päätettiin maalta sinapinkeltainen piiloon, korvata se jollain pehmeällä valkoisella. Enkä nyt tarkoita että huoneesta tulisi pehmustettu huone kaltaiselleni hullulle :). Projekti alkoi, huone tyhjennettiin ja päätettiinpä samaan syssyyn vaihtaa makkari ja tietokonehuone päikseen

Eli ex-makkari, tulevatietokonehuone sai uuden hienon valkoisen värin pintaan. Olin jo iloinen kun paukuttelin listat seinään, "Jee, remppa valmis!". Käytiin siinä sitten naapurissa kaverilla kylässä kun oli siihen juuri muuttanut, ihasteltiin ihanaa kämppää. Päästiin kotiin, katsottiin makkarin lattiaa, yli 20v vanhaa muovimattoa, ja totesimme että eiköhän sekin vaihdeta, joten päätimme että laminaattia pintaan! No seuraavana päivänä mä tajusin että ollaanhan me aiemmin puhuttu joskus kaappien vaihdoista ku ne o rumat ja vanhat... no nehän täytyy ny sit tietenkin vaihtaa samaan syssyyn että saadaan lattia niidenkin alle.

Noh, projektia on nyt tehty sit kuin Iisakin kirkkoa, hitaasti ja hartaasti. Vanha kaappi on purettu ja raahattu rappukäytävään odottamaan kyytiä viimeiseen lepopaikkaansa, haaveissa olisi saada laminaatit tän viikon aikana lattiaan, katsotaan miten käy... Kauhulla odotan saadaanko jouluksi valmiiksi kun toinenkin huone odottaa samaa operaatioo.

Jos harkitsette pientä pintaremonttia niin unohtakaa koko juttu. Tehkää suosiolla kaikki kerralla ja SUUNNITELKAA etukäteen! Paljon mukavampi rempata niin.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Naapurit, tuo ihanan monimuotoinen laji

Jokainen kerrostalossa asunut, tietää mistä puhun! Saattaapa näitä olla rivitaloissakin, mistäpä minä tuota tiedän, puhunkin vain omista kokemuksistani.

Mulla on kaksi aivan superihanaa naapuria! Heidän kanssaan voi jäädä rappukäytävässä juttelemaan pitkätkin tovit, voin käydä istumassa viikonloppuisin iltaa muutaman oluen kera. Joskus jopa puolen päivän aikaan terassilla :D. Eivätpä he tätä lue, ja vaikka tänne eksyisivät, niin tuskin tietäisivät että heitä juuri ylistän :).

Mutta on mulla yläkerrassa sellainenkin naapuri, joka ei edes tervehdi! Alkuunsa kun muutettiin, yli puoli vuotta tervehdin tuttavallisesti portaissa ja pihassa, mutta ei sanan sanaa! Katse kääntyy aina poispäin, ja askel kiihtyy, ihan kuin leijonaa juoksisi karkuun. Rappukäytävässä ollessani, kuten tänään ravasin edestakas kun kannoin tavaraa, kuulin useasti kuinka ovi kävi yläkerrassa, ja meni takaisin kiinni, kun ei uskaltautunut samaan aikaan käytävään. Joskus uskaltaudutaan rappukäytävään odottamaan josko kulkija menee sisään! Aina kun tämä tilanne on käynyt, olen uteliaana kurkannut ovisilmästä ja samainen naapurihan se sieltä hiipii aina yhtä vihaisen näköisenä!

Olen pohtinut tätä jo kohta viisi vuotta, enkä vieläkään ole saanut järkevää selitystä aikaiseksi. Aluksi pidin häntä erakkona, vanhanapiikana. Mutta sitten huomasin että viikonloppuisin hänen luokse tulee aina sama mies! Vaatteista ja kulkupelistä päätellen armeijassa töissä, oletettavasti kauempana kun ei arkisin näy. Eli erakko ainakin pois suljettu. Sitten mietin olisikohan hän vain mykkä... Mutta se ei ole vieläkään selvinnyt. Kovasti tahtoisin tietää mikä ihmisestä on tuollaisen tehnyt, minä se en ainakaan ole koska heti ekasta päivästä alkaen ollut tuollainen. Naapureilta en ole vielä(kään) kehdannut kysyä, edes näiltä kahdelta mukavalta.

No neljäntenä rappuun mahtuu vielä lähes kuuro mummo, joka ei yksinään liiku ulos asunnosta. Viidentenä perinteinen teinipariskunta, joilla tuntuu olevan bileitä aika tiuhaan. Onneksi talon äänieristys on erinomainen, joten rappukäytävää pidemmälle eivät metelit kantaudu.

Lopuksi lisään vielä toisesta rapusta surullisenkuuluisan naapurikyylän, jolla ei ole omaa elämää. Päivät pitkät kyttäilee vain ikkunasta kadulle ja jättää lappuja autojen ikkunoihin, mikäli hänen mielestään on pysäköity virheellisesti. Emäntäkin sai yhden lapun jossa olisi pitänyt opetella liikennemerkkien tuntemusta. Kyllähän me tiedetään jo mikä on pysäköintkieltomerkki, mutta meidän tietojemme mukaan kielto alkaa vasta merkin jälkeen, mikäli ei toisin ilmoiteta :). Ilmeisesti naapurin mielestä kielto koskee niin isoa aluetta jolta merkki on  nähtävissä.

Mutta kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen! Nämä kaksi ihanaa kompensoivat ihan ongelmitta kaiken muun negatiivisen :).

tiistai 28. syyskuuta 2010

Ei. Mitä se tarkoittaa ja miten se lausutaan...

Joskus on niitä hetkiä kun miettii miksi ihmiset sanovat Ei, ja kuinka ihmiset onnistuvat sen sanomaan. Eilen oli sellainen hetki, ja se toistui tänäänkin. Siitä huolimatta vaikka en osannut sanoa Ei, mua ei harmita yhtään. Silti välillä mietityttää että miksi en sanonut Ei.

Perjantaista alkaen olen siis pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu olen ollut jo pidempään. Molemmista tehtävistä olen ylpeä, ja haluan onnistua niissä parhaani mukaan. Se miten niihin ajauduin, olkoon toissijaista. Se että mitä olisi tapahtunut jos olisin sanonut Ei? Yhdestä asiasta olen ainakin varma, kukaan mua parempi ei niihin tehtäviin olisi tullut :).

Mutta miksi yleensä en osaa sanoa Ei, johtuu luultavasti vain siitä, että pelkään sen aiheuttamaa mielipahaa. Koska jos joku pyytää jotain, niin yleensähän sitä toinen haluaa, ja sen kieltäminen pahoittaa toisen mielen. Tai näin ainakin mun pääni sanoo. En mä itsekkään kuitenkaan masennu, vaikka mulle Ei sanotaankin välillä.

Sinä päivänä kun osaan sanoa Ei, kerron siitä heti!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Dementia...

Miten voi muisti olla jollain näin huono kuin mulla. sitä voin vain ihmetellä, kunnes taas unohdan sen miten huono muisti mulla on ja yllätän itseni uudestaan unohtamalla jotain.

En nyt ala tästä tarinoimaan mitään romaania, vaikka aineksia siihen olisi. Tänään vain sain taas muistutuksen että pääni on laho. Perjantaina oltiin soiteltu yhdestä asiasta, lupasin tulla jos ehdin, mutta viimeistään maanantaina. No tänään aamukahvipöydässä työtoveri kyseli että onko mun pitänyt käydä paikassa X. No joinpa kahvit ja menin sit samoin tein etten taas unohtaisi :).

Mutta parhaimmat naurut ja vittuilut saan edelleenkin Lidliin menosta... Itse ehdotin sinne menemistä kun autoiltiin, matkaa risteykseen oli ehkä 200m. No kun olin ajanut risteyksestä ohi niin emäntä sitten kysymään että eikö me mennäkkään sinne Lidliin. Miten ihminen voi tuossa ajassa unohtaa asian, jota itse ehdottaa?! Kauhulla odotan paheneeko tämä vain iän myötä, ja kuinka dementoitunut olen 60v iässä, jos niin pitkään onnistun itseni hengissä pitämään. Pitäkää peukkuja, älkääkä suuttuko jos unohdan joskus jotain!

tiistai 31. elokuuta 2010

Hitaat liikenteessä... osa2

Perkele! Mä en käsitä ihmisiä, varsinkaan varttunutta väkeä liikenteessä! Jos kerran liikenteessä nysvätään niin miks helvetissä ostetaan siitä huolimatta se mallisarjan tehokkain auto?! Ei luulis tartteevan ohittaa 80 alueella T4 Volvoo, mutta näemmä se ei kulje kuuttakymppiä kovempaa. Mä voisin tehdä kohta lakiehdotuksen että saatais liikennerikkomuksiin alinopeuskin, rupee sen verta jurppimaan nuo liikenteen tukkeet jotka aiheuttavat vaaratilanteita :P.

Pahoittelen rumaa kielenkäyttöä, nälkä painaa päälle!

maanantai 30. elokuuta 2010

Turhautunut...

Musiikki on aina ollut iso osa elämääni, ja toivottavasti tulee aina olemaankin. Joskus vain minusta riippumattomat syyt sotkevat kuviot. Tänään kyllästyin odottamaan! Syyllistyin pieneen rikokseen, mutta minulla on siihen täysin perustellut syyt! Tilasin kesäkuussa levyn ennakkoon, joka ilmestyi heinäkuussa. Vielä tähän päivään mennessä en ole tuota levyä saanut, vaan levykaupassa lukee selityksenä "Temporarily out of stock". No luulis jo saaneen uusia tähän mennessä varastoon... Päätinpä sitten etsiä levyä toisaalta, toinen levy kauppa tarjoaa Preorderia?! No onko se levy ilmestynyt vai ei? Googletan uteliaisuuttani ja artistin kotisivuilta paljastuu että levy on valittu Mixmagissa kuukauden levyksi KESÄKUUSSA! Kun haluaa olla kuuliainen ja artistia tukeva musiikista kiinnostunut, niin silti homma on näin vaikeeta... Tästä ei puutu enää kuin ne surullisenkuuluisat kopiointisuojaukset (Jotka nekin muuten rikkovat CD-standardia, näin ollen kopiosuojattu cd ei ole cd), jonka vuoksi ostamani levy ei toimi soittimessani. Jos näin käy niin alan vakavasti harkitsemaan merirosvousta sanan toisessa merkityksessä.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hitaat liikenteessä...

Tänäaamuna sain taas eteeni jonkun ihme matelijan työmatkallani. Jäin miettimään että mikä saa ihmisen ajamaan tuollalailla...

1. Pelkuri? Ei uskalla ajaa 60km/h lujempaa?
2. Nopeusmittari heittää? Jos näin niin miksi sitten ei tee asialle jotain jos jatkuvasti porukka ohittelee ja taustapeilistä näkee jatkuvasti jonoa takana?

3. Ei tiedä nopeusrajoitusta

Kohtaan yksi voin vain todeta että pysykööt poissa muiden jaloista jos ei uskalla ajaa, vaan on jatkuvasti muiden tiellä. Kohdat kaksi ja kolme voidaan yhdistää... Pois liikenteestä jos on niin sokea ettei näe ympärilleen! Nopeusnäyttöjäkin on ympäri suomea teiden varsilla, niistä voi tarkistaa kuinka paljon se mittari heittää.

Jos mä joskus olen tuollainen niin sanokaa vain suoraan niin vaihdan kulkupelini mopoautoon jolla saa laillisesti olla tien tukkeena, perkele! Noista valitan joku toinen kerta!

tiistai 24. elokuuta 2010

Tietotekniikka apuvälineenä...

Edellisessä viestissä mainittu ongelma, että viestit eivät saavuta vastaanottajaa, on vihdoinkin ratkaistu! Kunpa olisi aiemmin ongelma selvitetty niin ainakaan niin paljoa ei olisi ollut ongelmia ja draamaa :). Eli syypääksi paljastui tuo paremman puoliskoni Samsung, jossa jostain syystä oli esto minulta tuleville tekstiviesteille. Yleensä varmaan hyödyllistä, koska harvoin mulla mitään järkevää sanottavaa on... mutta tietenkin se sillon on päällä kun olis järkevää asiaa :D.

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin!

lauantai 21. elokuuta 2010

Parisuhde ja kiemurat

Parisuhde lienee maailmankaikkeuden mystisimpiä asioita. Tilannetta ei todellakaan helpota tekstiviestit jotka eivät saavuta vastaanottajaa.

On kaunis lauantai, istun terassilla seuraten biljardia. Luonnollisesti kun ilma on kaunis, olutkin maittaa muutaman tuopin. Käytän koirat lenkillä, palaan takaisin terassille ja saan seuraa. Päätän kerrankin viettää poikkeavan illan ja lähden kaverin luokse pelaamaan pokeria. Ilmoitan asiasta tyttöystävälle tekstarilla, joka luonnollisestikkaan ei mene perille. Toinen kaveri käy kotona ennenkuin mennään viettämään pokeri-iltaa, ja kun kyydin aika on, maailman parhain tyttöystävä saapuu kotiin! <3. Keskustelun lomassa selviää ettei viestini ole saapunut perille, mutta neuvottelun tulos tuntuu selvältä, meno sopii ihan OK. Jopa parempi puoliskoni oli kutsuttu mukaan, ja aluksi jopa siltä kuulosti että emäntä lähtisi mukaan, kunnes kyyti kaartoi pihaan. Vastaus vaihtui yhtäkkiä muotoon "en mä varmaan jaksa".  Ei siinä, ilta oli hauska, aattelin että kaveri voi tulla meidän sohvalle ettei tartte yöllä kyytiä, pistin jälleen viestiä paremmalle puoliskolleni, mutta eipä taaskaan ilmeisesti viesti saavuttanut vastaanottajaa.

Noh, kyyti kaupunkiin järjestyi, sovin kaverin kanssa antavani kotoa yhden ylimääräisen avaimen. Ulko-oven avattuani tajusin heti ettei viesti ollut saapunut perille, ja ilmeisesti myöskään mukanani olleet vieraat eivät olleet niin toivottuja kuin itse oletin. Syytä en ala arpomaan, lienee yllätysmomentti suurin ongelma.

Luonnollisesti sohvalla en voisi nukkua koska se on ystävälle jo varattu, ja emäntä tuskin tykkäisi jos vastakkaista sukupuolta oleva ystävä nukkuisi vieressäni... Sen johdosta olen tässä nyt ja mietin joko uskaltaisin sänkyyn kun emäntä nukkuu....

Joku sanoisi että olen tossun alla, ehkä se on totta, mutta siitä huolimatta en pidä siitä tunteesta että olen suututtanut toisen :(. En todellakaan tee tällaista usein, harmittaa että sen kerran kun teen jotain poikkeavaa, pahoitan heti toisen mielen...

Katsotaan nyt sit mitä tästä seuraa, tuskin mitään maailmanloppua. Jos jollain on neuvoja kuinka tämä pitäisi oikein hoitaa, (ei, en tarkoita että "Älä lähde mihinkään, vietä ilta vaimokkeen kanssa"), niin kertokaa. Haluaisin olla täydellinen avokki, mutta en ainakaan kovin hyvin tähän mennessä ole onnistunut...

perjantai 20. elokuuta 2010

Rakas blogi...

Eikai tässä ole mitään järkeä? No olkoon silti niin, turinoidaan tänne kaikkea turhaa mitä kukaan ei kuitenkaan lue. Eiköhän se ole tarkoitus suurimmalla osalla blogeista.

Kaikki mitä tänne tulee jatkossa, on vain osa tavallisen ihmisen elämää, ei mitään suunniteltua tai mitään. Kerronpahan mitä kaikkea voi tapahtua tavalliselle ihmiselle, tai olla tapahtumatta. Pyydän jo etukäteen anteeksi jos vahingossa jotakuta loukkaan kirjoituksillani, tapanani ei ole ajatella ennen eikä jälkeen, joten joskus saatan sanoa asiat niin että ne voidaan ymmärtää väärin, ja aivan varmasti ymmärretäänkin.